Ottelukommentit 2008-2009

La-Ve- TP-Kaarle

Lappajärvi-Vetelin futsal miehistö taiteli kautensa päätökseen
kotihallissaan Vimpelissä,kun vieraaksi saapui sarjasijoituksien
kannalta merkityksettömässä ottelussa liigakarsintaan matkaava
TP-Kaarle. Panoksettomuus näkyi selvästi molempien joukkueiden
esityksessä,sen verran avoimilla ovilla ja päästä päähän laukaten koko
ottelu mentiin. La-Ve lähti kamppailuun normaalia aktiivisemmalla
pelitavalla ja saikin alussa vahvan painostuksen vierailijoiden
päätyyn,erityisesti Kaarlen maajoukkueessakin esiintynyt Niko
Kalliokoski oli helisemässä kovan prässin alla. La-Ve siirtyi johtoon
viiden minuutin pelin jälkeen,kun Jukka Salo käytti kulmapotkussa
parasta asettaan,eli raudanlujaa oikean jalan moukaria. Kotijoukkueen
johto tuplaantui muutamaa minuuttia myöhemmin,kun vastaavassa ottelussa
kokkolassa yh-äitien suoisikkipelaajaksi noussut Samuli Mäenpää yllätti
vuorostaan vierailijoiden kassarin. Maalien jälkeen peli jatkui
vauhdikkaana päästä päähän ravaamisena,mikä viihdytti varmasti
yleisöä,mutta sai molempien joukkueiden valmentajat repimään hiuksia
päästään. Kaarlen tehohetki sattui vähän jakson puolen välin jälkeen,kun
se siirtyi muutamassa minuutissa La-Ven puolustuksen suosiollisella
avustuksella 2-3 johtoon. La-Ve ei tästä kuitenkaan hätääntynyt,vaan
loppuun nähtiin vielä Samuli Mäenpää-show,kun puolitoista minuuttia
ennen loppua alajärven kuntoihme tasoitti pelin ja vielä seitsemän
sekuntia ennen taukovihellystä nähtiin saman miehen toimesta tarkka
vasemman jalan alakulmalaukaus jonka johdosta tauolle lähdettiin
kotijoukkueen 4-3 johdossa.
Toinen jakso noudatti täsmälleen samaa kaavaa kuin
ensimmäinenkin,tilanteitä nähtiin molemmissa päissä eikä puolustaminen
tuntunut kumpaakaan joukkuetta kiinnostavan kuin ajoittain. Maaleja
saatiin kuitenkin odottaa aina jakson puolivälin tienoille,ensin La-Ve
siirtyi kahden maalin karkumatkalle,kun Kari Winter osoitti todeksi
sanonnan sokean kanan jyvän etsimisestä ja pommitti pallon vapaapotkusta
tarkasti yläkulmaan,Kaarle kuitenkin kuittasi vain kolmekymmentäsekuntia
myöhemmin numerot 5-4.La-Ve ei halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi,vaan
Kimmo Känsäkoski pomitti pallon pitkän kuljetuksen jälkeen etuyläkulmaan
ja jälleen La-Ven johto oli kaksi maalia.Luonnollisesti Kaarle tuli
maalin päähän vain parikymmentä sekuntia edellisestä,sen jälkeen
saatiinkin maalia odottaa lähes minuutti,valitettavasti asialla oli
jälleen vierasjoukkue ja numerot olivat tasan 6-6. Loppunumerot 6-7
TP-Kaarlelle syntyivät sitten helpohkosti uponneella kaukolaukauksella
kolme minuuttia ennen loppua,La-Ven puolustuskuvion ollessa mallia
suolaptsas.Tämän jälkeen La-Vella oli vielä muutama makoisa paikka
tasoitukseen,mutta ruuti oli ehtinyt kastumaan ja näin pisteet siis
matkasivat Kokkolaan.
La-Ven loppusijoitukseksi tuli loppukauden heikommista esityksistä
huolimatta hieno kolmas sija,jolla joukkue osoitti muun muassa sen että
Järviseudun/Perhonjokilaakson paras joukkue on kovempi mitä Helsingin
vastaava. La-Ve oli myös ainoa joukkue joka koko kauden aikana pystyi
edes jollakin tavalla uhkaamaan sarjan kärkikaksikkoa,valitettavasti
tällä kertaa ei potku kapealla materiaalilla operoivalla La-Vella aivan
riittänyt,kolmas sija kymmenen joukkueen sarjassa on kuitenkin hyvä
suoritus,ottaen huomioon että "asiantuntijapiireissä" joukkue oli ennen
kauden alkua lähes varma putoaja. La-Ve haluaakin kiittää kaudesta
yhteistyökumppaneita,vastustajia sekä ennen kaikkea hienoa kotiyleisöä!
 La-Ven kauden 2008-2009 pistepörssi:
Niila Asunmaa 14+10=24
Samuli Mäenpää 12+10=22
Jarkko Ojala 12+9=21
Kari Winter 7+6=13
Tuomo Känsäkoski 7+6=13
Kimmo Tolvanen 7+5=12
Kimmo Känsäkoski 7+4=11
Jukka Salo 7+3=10
Valtteri Nieminen 4+5=9
Janne Myllyperkiö 0+8=8
Eero Kivipuro 6+1=7
Henri Lassila 2+1=3
Juho Fränti 2+0=2
Alexei Lazarev 1+0=1

31.1.2009 KF Kosova - La-Ve

Lappajärvi-Vetelin futsaljoukkue palasi voittojen tielle kauden
viimeisessä vierasottelussaan Turussa,kun joukkue lähetti isännöineen KF
Kosovan miettimään syntyjä syviä sarjaporrasta alemmas. Lauantain
ottelussa ensimmäinen jakso oli viihdyttävää futsalia jossa molemmat
joukkueet pitivät kovaa vauhtia,mutta vaarallisista tilanteista vastasi
pääosin vierailija La-Ve. Oranssipaidat ehtivät hukata tukun hyviä
maalitilanteita ennen kuin kahden minuutin pelin jälkeen joukkueen
kapteeni Jukka Salo sijoitti pallon keskeltä voimalla maalin kattoon ja
siirsi La-Ven 1-0 johtoon. Jatkoa seurasi vain minuuttia myöhemmin,kun
Tuomo Känsäkoski liukui takatolpalta Kimmo Känsäkosken syötön maaliin
tuplaten La-Ven johdon. Maalien jälkeen ottelu hieman tasaantui,kunnes
jakson viimeisen viiden minuutin aikana käynnistyi jälleen todellinen
hurlumhei,ensin Kosova kavensi onnekkaalla pomppupallolla tilanteen
1-2.Tämän jälkeen La-Ven "virkiä-ketju" värkkäsi 20-sekunnin sisällä
kaksi maalia,tekijöinä Samuli Mäenpää ja Tuomo Känsäkoski,mutta
kotijoukkue pisti vielä paremmaksi,tullen ennen taukoa kahdella
rangaistuspotkulla maalin päähän,aikaa tähän kului peräti 6 sekuntia!
Toinen jakso alkoi La-Ven osalta synkästi,kun toisella minuutilla
tapahtui puolustuksessa paha nukahdus jota Kosova ei jättänyt
hyödyntämättä,tilanne 4-4. Tasoituksen olisi odottanut antavan
kotijoukkueella lisää virtaa,mutta toisin kävi,maalin jälkeen Kosovalle
ei noteerattu ottelussa käytännössä ainuttakaan vaarallista
maalipaikkaa,La-Ve sen sijaan otti otteen täysin itselleen. Johtomaali
nähtiin neljän minuutin kohdalla,kun oli vierailijoiden vuoro päästä
kokeilemaan taitojaan rangaistuspotkupisteeltä,Niila Asunmaa hallitsi
hermonsa ja veti pallon kovaa mutta tarkasti Kosovan maalin pitseihin.
Ottelun kulminaatiopiste nähtii vähän maalin jälkeen,kun Kosovan paras
pelaaja Arben Shosholi rikkoi typerästi kahdesti varoituksen arvoisesti
La-Ven Kimmo Tolvasta ja poistui näin ennen aikojaan areenalta.
Ylivoimapyöritys ei tuottanut tulosta,mutta heti kahden minuutin
rangaistuksen umpeuduttua iski Samuli Mäenpää illan toisen osumansa
tarkalla laukauksella vaikeasta asennosta. Loppunumerot 4-7 iski La-Ven
illan kolmas kahden maalin mies,Niila Asunmaa,jälleen
rangaistuspotkusta. Lopussa Kosovan kiri jäi ponnettomaksi,La-Ven
pitäessä kypsästi palloa omalla joukkueella. Ottelussa tunnelma oli
loistava,satapäisen yleisön pitäessä koko ottelun ajan korviahuumaavaa
meteliä,tosin mitä selvemmin La-Ven paremmuus tuli esiin,sitä enemmän
myös yleisö turhautui ja tämä tuli esiin hieman ikävällä
tavalla,mm.La-Ven pelaajaa heitettiin maalin jälkeen yleisöstä
tupakansytyttimellä ja ottelun tuomariston päälle syljettiin heidän
poistuessaan kentältä.
La-Ve päättää kautensa kotiyleisön edessä Vimpelissä sunnuntaina 8.2 klo
15.00,kun vieraaksi saapuu paikallisvastustaja TP-Kaarle.

24.1.2009 La-Ve-Fc Seinäjoki

Lappajärvi-Vetelin futsalmiehistö otti todellisen pohjakosketuksen
joukkueen isännöidessä lauantaina paikalliskilpailija Fc Seinäjokea
Vimpelin liikuntahallissa. Koko ensimmäisen jakson La-Ven pelaajat
keskittyivät pelaamisen sijasta pään pudisteluun ja käsien
levittelyyn,niimpä ei ollutkaan yllätys että pisteitä kipeästi
tarvinneet vierailijat pääsivät iskemään kerta toisensa jälkeen pallo
helposti kotijoukkueen maaliin,La-Ven maalintekoyritysten jäädessä
hätäisiksi toivotaan toivotaan palloiksi. Puoliajalle siirryttäessä
tilanne oli oranssien kannalta lohduton 0-4.
Toisella jaksolla alkoi isäntienkin jalka nousemaan hieman paremmin ja
peliä käytiinkin suurimmaksi osaksi vierailijoiden päädyssä,Kari
Winterin sekä Alexei Lazarevin maaleilla La-Ve nousi vielä mukaan
taistelemaan pisteistä,mutta viisi minuuttia ennen päätösvihellystä
onnekkaasti maaliin pomppinut 2-5 maali katkaisi La-Ven hyvän kirin ja
pisteet matkasivat vahvasti esiintyneille seinäjokelaisille.


18.1.2009 Honka - La-Ve

Sunnuntaina La-Ve kohtasi kukonlaulun aikaan pelatussa ottelussa
espoolaisen Hongan,tässäkin ottelussa alku oli varsin heikko,sillä
kymmenessä minuutissa taitavat isännät olivat karanneet jo 3-0 johtoon.
Jakson loppua kohti La-Ven peli alkoi kuitenkin kulkea jo lähes
totuttuun tyyliin,ja Jukka Salo viimeistelikin taukotulokseksi 3-1
kovalla vapaapotkulla yläristikkoon.
Toisen jakson ensimmäinen kymmenminuuttinen oli edellisen ottelun tapaan
La-Ven näytöstä,44 sekunnin pelin jälkeen kaksikko Niila Asunmaa-Samuli
Mäenpää sahasi tyylikkäästi halki Hongan puolustuksen tuoden La-Ven
maalin päähän,viimeksi mainitun toimiessa viimeistelijänä. Tasoitus näki
päivänvalon,tai olisi nähnyt jos aurinko olisi pelin aikana ehtinyt
nousemaan,kolmen minuutin kohdalla.Janne Myllyperkiö saalisti jo kauden
8 syöttöpisteensä avaten tarkalla heitolla ikämieskollegansa Jukka Salon
päähän jonka taidokas pusku yllätti kotijoukkueen maalivahdin täysin.
Tasoituksen jälkeen ote pysyi edelleen hyvin La-Ven hallussa,mutta
valitettavasti myös tässä pelissä toistui edellisestä ottelusta tuttu
kaava:kun et tee paikoista,niin vastustaja kyllä tekee.Honka rankaisi
tappavalla teholla ja siirtyi jakson puolenvälin jälkeen nopeasti
jälleen kahden maalin karkumatkalle.La-Ve oli pakotettu nostamaan
karvaustaan ja hakemaan maalia riskilläkin ja tämä kostautui Hongan
tyylitellessä lopulta ilman maalivahtia pelanneen La-Ven verkkoon vielä
kolme sirkuspalloa,näin loppunumeroiksi muodostui turhan rumat 8-3.
"Maalin edessä hävittiin nämä pelit,sinne tarvittaisiin samanlaista
röyhkeyttä mitä tältä joukkueelta löytyy baarista,että mennään vielä
varttia vailla neljä ja otetaan se nainen väkisin sieltä tuulikaapista
mukaan ja raahataan kämpille,eikä kuunnella vastaväitteitä.Nyt oltiin
liian kilttejä ratkaisupaikoissa,eli oltiin kunnon herrasmiehiä,haettiin
viimisille hitaille ja ehkä vaihdettiin puhelinnumerotki,mutta lopuksi
mentiin yksin kotiin kattoon pornoa" pohti ottelun jälkeen La-Ven
valmentaja Tuomo Känsäkoski. Mahdollisiin Maku-ottelusta tuleviin
lisäsanktioihin mies suhtautui tyynesti "Kunniahan siinä menee mutta
maine toisaalta kasvaa"
La-Vella on kautta jäljellä vielä kolmen ottelun verran,seuraavaksi
järviseudun/perhonjokilaakson ylpeys on tulessa jo tulevana lauantaina
24.1 klo 15.00,kun Vimpelin liikuntahallissa mitellään
tulikivenkatkuinen derby pohjanmaan herruudesta Fc Seinäjoen saapuessa
vierailulle.

17.1.2009 MaKU - La-Ve

La-Ve Futsalin seitsemän peräkkäisen tappiottoman ottelun putki katkesi
viikonloppuna pääkaupunkiseudulla,kun tuplapelikierrokselta oli
tuomisina vain kokemusta,Makun ja Hongan korjatessa molemmista
otteluista täyden pistepotin.
Lauantain kamppailu Makua vastaan lähti La-Velta heikosti
liikkeelle,eivätkä pohjanmaan pojat saaneet tahmealla alustalla
jalkojaan liikkeelle kunnolla koko jakson aikana missään
vaiheessa,totutun kova taistelu ja uhrautuminen puolustuksessa johtivat
kuitenkin siihen että isännät pääsivät tauolle vain yhden maalin
johtoasemassa.
Toisen jakson La-Ve alottikin sitten räväkästi ja vain 11 sekuntia ehti
kulua pelikellossa,kun Niila Asunmaa pommitti tukijalallaan pallon
kotijoukkueen maaliin,tuoden La-Ven tasoihin. Maalin jälkeen La-Ve
painoi peliä jatkuvalla syötöllä väkisin helsinkiläisten
päätyyn,valitettavasti vain ylärimaa lähemmäs eivät vierailijat
päässeet,ja niinkuin usein tälläisissä tilanteissa käy,rankaisi Maku
toisen jakson ensimmäisestä paikastaan siirtyen 2-1 johtoon kun toista
jaksoa oli pelattu 14 minuuttia. La-Ve jatkoi painostustaan,mutta lopun
maalinedushässäkätkään eivät tuottaneet tulosta. Lopussa Maku pääsi
vielä kertaalleen iskemään tyhjiin La-Ven hakiessa tasoitusta ilman
maalivahtia.

4.12.2009 LA-VE - PIPS

Viikonlopun toisessa ottelussa vierailulle saapui Interin
liigajalkapalloilijoiden varassa elävä Pips Piikkiöstä,valitettavasti
ryhmä saapui Vimpeliin varsin siipirikkoisena,koska Interin
jalkapallokiireet verottivat joukkuetta aika lailla,näimpä ottelusta ei
muodostunut juuri muuta kuin kättely ja maalintekoharjoitus,kun La-Ve
nappasi pisteet luvuin 11-0. La-Ven tehot: Samuli Mäenpää 3+2,Tuomo
Känsäkoski 3+1,Kimmo Tolvanen 1+2,Eero Kivipuro 2+0,Kimmo Känsäkoski
1+1,Valtteri Nieminen 1+0,Niila Asunmaa 0+1,Janne Myllyperkiö 0+1,Henri
Lassila 0+1,Kari Winter 0+1.
Kotivoittojen myötä La-Ve nousi tasaisessa sarjassa toiseksi,toisen
liigakarsijan paikalle,pisteen johtavaa TP-Kaarlea perässä.Seuraavaksi
La-Vella on edessään ansaittu huiliviikonloppu,jonka jälkeen ohjelmassa
on loppukautta ajatellen varsin ratkaiseva Helsingin vieraskiertue,jossa
La-Ve kohtaa yhä kärkikahinoihin mielivän Makun,sekä tällä hetkellä
La-Ven kanssa tasapisteissä olevan Hongan.

3.12.2009 LA-VE - G.P.R

Vuoden 2009 ensimmäisenä viikonloppuna oli La-Vella vuorossa kauden
toinen tuplakotipeliviikonloppu. Lauantaina Vimpeliin saapui vieraaksi
turkulainen G.P.R,jonka La-Ve oli vieraissa höyhentänyt lukemin 6-2.
Molemmat joukkueet lähtivät kamppailuun tiukan omanpään varjelemisen
kautta.La-Ve onnistui kuitenkin taktiikassaan selvästi paremmin,pelaten
toistuvasti vierailijoiden paikkapuolustuksen täysin hajalle.Tauolle
mentiinkin selkeissä lukemissa 6-2.
Toinen jakso oli isänniltä hieman varovaisempaa ja väkinäisempää
pelaamista, 6 minuutin jäkeen nähtiin kuitenkin La-Ven seitsemäs maali
ja peli oli käytännössä ohi,vaikka maalia seurasikin La-Ven kannalta
synkkä jakso,jossa kahdessa minuutissa vieraat tulivat
puolustus-sekoilujen seurauksena jo kahden maalin päähän,ei La-Ven
voitto ollut missään vaiheessa uhattuna. La-Ven tehot:Kimmo Känsäkoski
2+1,Tuomo Känsäkoski 1+2,Valtteri Nieminen 0+3,Kimmo Tolvanen 1+0 Samuli
Mäenpää 1+0,Eero Kivipuro 1+0,Niila Asunmaa 1+0.

28.12 TP-Kaarle - LA-VE

Muun suomen viettäessä joululomaa,on Lappajärvi-Vetelin futsalryhmä
huhkinut parketilla hiki hatussa ja hyvää tulosta tehden. 28 joulukuuta
miteltiin Kokkolassa vuoden viimeinen kamppailu Futsal Ykköstä,kun lajin
perinteinen suurseura,TP-Kaarle,isännöi La-Vea. Kuuden pisteen ottelu
lähti La-Velta nihkeästi käyntiin,sillä kotijoukkue karkasi helposti
kahdella rankkarilla ja yhdellä omalla maalilla jo 3-0 johtoon,ennen
kuin Niila Asunmaa pääsi kaventamaan kansankynttiläkollegansa Janne
Myllyperkiön hyvän avauksen jälkeen.
Toiselle jaksolle La-Ve lähti agressiivisemmin ja saikin pelin painettua
Kaarlen päätyyn. Jukka Salo viimeisteli kahdesti,valitettavasti toisen
näyttävistä osumista tuomari hylkäsi Jukan käytettyä ns. jumalan kättä
apunaan. Kavennuksen jälkeen La-Ven peli hieman passivoitui ja Kaarle
pääsi flegmaattisen puolustuspelin avustuksella iskemään
sivurajapotkuista kahdesti,karaten jälleen kolmen maalin karkumatkalle.
La-Ve kuitenkin terästäytyi jälleen ja vain puoliminuuttia Kaarlen
maalista iski Henri Lassila uransa ensimmäisen osuman La-Ve paidassa.
La-Ven painostus jatkui ja kotijoukkueen peli oli paniikinomaista kovan
prässin edessä.Vähän jakson puolivälin jälkeen toi Niila Asunmaa illan
toisella maalillaan vierailijat jo maalin päähän,ja kun ottelua oli
pelaamatta enään puolitoista minuuttia sai La-Ve ilman maalivahtia
pelatessaan Kaarlen maalille niin kovan paineen että kotijoukkueen
pelaaja toimitti pallon omaan maaliin. Loppuhetkillä La-Vella oli vielä
muutama puolittainen tilaisuus varastaa täysi pistepotti,mutta enempää
osumia ei nähty,näin siis pisteet tasattiin kätkiottelussa numeroin 5-5.
La-Vesta esiintyivät edukseen erityisesti Samuli Mäenpää sekä jatkuvasti
epäloogisesta tuomarilinjasta kärsineet Juho Fränti ja Kimmo Tolvanen.

20.12 LA-VE - WFT

Lappajärvi-Vetelin futsalryhmä otti jo neljännen perättäisen voittonsa
Futsal-Ykkösessä,kun joukkue isännöi lauantaina Valkeakoskelaista
WFT:tä.
Kamppailu oli kahden tarkasti puolustavan joukkueen tiukka vääntö,joka
ei varsin runsaslukuisen yleisön harmiksi noussut viihdearvoltaan eikä
tempoltaan missään vaiheessa kovin korkeaksi. Isännät aloittivat ottelun
terävästi,kun jo toisella minuutilla Henri Lassila ja Eero Kivipuro
aiheuttivat WFT:n puolustuksessa sen verran paniikia että viimeksi
mainittu pääsi tälläämään pallon lähietäisyydeltä voimalla verkon
perukoille. 2-0 ei tarvinut sitäkään kauaa odotella,kun kolmen minuutin
kohdalla La-Ven seinori-osasto iski,Jukka Salo vapautti oivaltavalla
kantapääsyötöllä Eero Kivipuron yksin läpi ja tarkka sijoitus alakulmaan
jätti vierailijoiden maalivahdin vaille mahdollisuuksia. Nopeat maalit
hieman lamaannuttivat La-Ven hyökkäyspeliä,ja kun vieralijoidenkin
yritykset olivät lähinnä toivottomia laukauksia puolenkentän
tuntumasta,mentiin tauolle 2-0 lukemissa.
Toinen jakso alkoi jälleen kotijoukkueelta terävästi,kun minuutin pelin
jälkeen totutun varmasti maalillaan esiintynyt Janne Myllyperkiö avasi
nopealla heitolla opettajakollegansa Niila Asunmaan 1 vastaan
1-tilanteeseen,nopean harhautuksen jälkeen "Sneikki" näytti että oikeaa
jalkaa voi käyttää muunakin kuin tukijalkana,3-0 ja villit tuuletukset
Alavudelta saapuneen fanijoukon edessä. WFT pääsi vielä peliin mukaan
ottelun loppupuolella,kun vierailijoiden parhaana palkittu Tero Mikkonen
vihdoin onnistui rikkomaan kuparisen La-Ve puolustuksen ottelun ainoan
nukahduksen jälkeen. Tämän lähemmäs eivät valkeakoskelaiset kuitenkaan
päässeet ja Valtteri "immonen" Niemisen kulmapotkusta ampuma 4-1
katkaisi viimeistään vastustajan selkärangan.
La-Ven joukkue esiintyi tasaisen varmasti
puolustus-suuntaan,hyökkäyspeli jätti kuitenkin paljon toivomisen varaa.
Palkintoraati katsoi muistamisen arvoiseksi oranssipaidoista Eero
Kivipuron sekä Janne Myllyperkiön.
La-Vella on nyt kymmenen ottelua pelattuna ja niistä saaliina mukavat 20
pistettä,seuraavaksi La-Vea vastaan asettuu Kokkolassa 28.12 neljä
pistettä La-Ven edellä sarjataulukon toista sijaa miehittävä
TP-Kaarle,kyseessä on siis todellinen "kuuden pisteen ottelu",jonka
voittaja ottaa ison askeleen kohti liigakarsintoja.

7.12.2008 Q.P.R - LA-VE

Sunnuntain kamppailussa Turussa La-Vea vastaan asettui edellisellä
kierroksella suuryllätyksen Kokkolassa voittamalla tehnyt G.P.R.
Ottelussa oli alusta asti todella matala tempo,molempien joukkueiden
keskittyessä lähinnä vastustajan kyttäilyyn sekä omien virheiden
välttämiseen. La-Ve onnistui taktiikassaan paremmin ja kuuden minuutin
jälkeen Valtteri Nieminen siirsi Kari Winterin hyvästä tarjoilusta
pallon takatolpalta verkkoon. Tästä muutaman minuutin jälkeen taisteli
Niila Asunmaa vastahyökkäyksessä pallon Kimmo Känsäkoskelle,joka
harhautti maalivahdin pois pelistä ja sijoitti siansapen varmasti tolpan
kautta sisään. Jakson puolivälin tienoilla nähtiin myös kolmas La-Ve
maali,kun Kari Winter osoitti että osaa puskea palloa myös vastustajan
maaliin,0-3. Tässä vaiheessa G.P.R otti aikalisän,mikä kannattikin,sillä
vain hetkeä myöhemmin oli pallo ensimmäistä kertaa La-Ve maalissa,tästä
eivät vierailijat kuitenkaan häkeltyneet,vaan kymmenen sekuntia
myöhemmin loistavan yksilösuorituksen jälkeen ampui Niila Asunmaa
pienestä kulmasta pallon verkkoon vieden La-Ven jälleen kolmen maalin
karkumatkalle. G.P.R onnistui kuitenkin jakson loppuun vielä kertaalleen
kavennuksessa,taukoluvut siis 2-4
Toinen jakso noudatti samaa kaavaa ensimmäisen kanssa,kumpikaan joukkue
ei lähtenyt yltiöpäisesti hyökkäämään,mikä sopikin La-Velle mainiosti.
G.P.R:n keskittyessä tappiolukujen pitämiseen mahdollisimman pienenä
iski La-Ve vielä kahdesti,ensin Jukka Salo iski Kimmo Tolvasen
tiputuksesta pallon verkkoon ja hetkeä myöhemmin asialla oli Jarkko
Ojala Kari Winterin esityöstä. Pisteet siis La-Velle luvuin 2-6. Tällä
kertaa poikkeuksellisen asiantunteva palkintoraati katsoi tasaisen hyvin
esiintyneestä La-Ve-ryhmästä palkinnon arvoiseksi Kari Winterin,Niila
Asunmaan sekä Jarkko Ojalan.
Seuraavan kerran La-Ve on tulessa kotihallissaan 20.12 klo 15.00,kun
vieraaksi saapuu Valkeakoskelainen WFT,ensimmäisessä ottelussa
joukkueiden kesken päädyttiin 2-2 pistejakoon,tällä kertaa tasapeli
tuskin riittää kummallekkaan joukkueelle,sillä La-Ve tarvitsee voittoa
pitääkseen eron kärkeen mahdollisimman pienenä,ja WFT yrittää karistaa
putoamispeikkoa kintereiltään ja katkaista viiden ottelun mittaisen
tappioputkensa.

6.12.2008 PiPs-LA-VE

Lappajärvi-Veteli futsal jatkoi itsenäisyyspäivän viikonloppuna hyviä
vierasotteluitaan,kun Turkuun suuntautunut tuplapeliviikonloppu lihotti
pistepussia täydellä kuudella pisteellä. Lauantaina pohjanmaalaiset
kohtasivat Piikkiössä Turun Interin liigajalkapalloilijoita
vilisevän,yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista sarjaan lähteneen
Pips:n. La-Ve ei ottelussa kuitenkaan kuvia kumarrellut,vaan iski
isäntäjoukkueen kanveisiin jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana
Jarkko Ojalan puhtaalla hattutempulla sekä Niila Asunmaan jo kauden
viidennellä maalilla. Tämän jälkeen Pips hieman terästi otettaan,ja
saikin jakson loppuun kaksi kavennusmaalia,näiden välissä oli kuitenki
Ojala ehtinyt vapauttaa Juho Fräntin iskemään uransa ensimmäisen maalin
La-Ve paidassa,näin siis tauolle mentiin vierailijoiden 2-5 johdossa.
Toisella jaksolla La-Ve hieman passivoitui ja antoi pallonhallinnan
suosiolla taitavalle kotijoukkueelle. Uhrautuva puolustuspeli,onni sekä
Janne Myllyperkiön torjunnat pitivät huolen että piikkiöläisten pyöritys
ei johtanut kavennusmaaliin kuin vasta neljä minuuttia ennen ottelun
päätöstä. La-Ve ehti kuitenkin viimeisen minuutin aikana kuittaamaan
vielä kahdesti,ensin Kimmo Känsäkoski sijoitti pallon omalta
kenttäpuoliskolta tarkasti tyhjään Pips maaliin ja tästä vain kymmenen
sekuntia myöhemmin käänsi Kari Winter näyttävästi Janne Myllyperkiön
pitkän avauksen verkkoon,näin siis pisteet La-Velle lukemin 3-7.
Palkintoraati muisti La-Vesta totuttuun tyyliin Jarkko Ojalaa sekä Kari
Winteriä,sekä kotijoukkueesta tehot 2+1 saalistanutta Matti Heimoa.

22.11. 2008 LA-VE - Maku

"Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia"-sanonta osoittautui
jälleen todeksi kun Lappajärvi-Vetelin futsalmiehistö teki mahdottomasta
mahdollisen ja otti vihdoin kauan kaivatun kotivoiton. Ottelu
Helsinkiläistä MaKua vastaan eteni tasatahtia aina loppuhetkille
saakka,kunnes neljä minuuttia ennen täyttä aikaa La-Ven ryhmään jälleen
nostettu Eero Kivipuro (47 vuotta nuori),päätti komean soolonsa tarkkaan
ylänurkka laukaukseen ja varmisti La-Velle kauden ensimmäisen täyden
pistepotin kotisalissa.
Ottelun ensimmäisellä jaksolla La-Ve näytti helposti menevän
menojaan,liekkö hemaisevan kuuluttajan ansiota vai mitä,mutta La-Ven
peli oli parempaa kuin kertaakaan kuluvalla kaudella,kun taas Makun
maalipaikat oli laskettavissa sirkkelimiehen yhden käden sormin. La-Ve
siirtyikin johtoon jo 19 sekunnin pelin jälkeen,kun Tuomo Känsäkoski
liukui Eero Kivipuron tarjoileman pallon helposti maaliin
lähietäisyydeltä. Viiden minuutin pelin jälkeen Kimmo Tolvanen laukoi
voimalla pallon maalin kattoon,muuttaen lukemat kahteen nollaan,Makun
maalivahti oli tilanteessa hyvin mukana ja ehtikin nostaa kädet pystyyn
jo siinä vaiheessa kun palloa vietiin keskiympyrään. Makun ainoa
maalintekotilanne ensimmäisellä jaksolla oli kuuden metrin
rangaistuspotku,jonka Janne Myllyperkiö kuitenkin helposti liimasi. 15
minuutin pelin jälkeen nähtiin koko ottelun hauskin episodi,kun Makun
maalivahti Pyry Randelin yritti itsemurhaa juoksemalla ensin Tuomo
Känsäkosken kylkeen ja sen jälkee heittäytyen kohti Vimpelin hallin
betoniseinää,tuomari kuitenkin armahti tämän ilmeisesti vaille
avohoitopaikkaa jääneen evoluution täyskäännöksen,eikä nostanut edes
varoitusta itselle vaarallisesta pelistä. Jakson loppuun Maku sai vielä
onnekkaan kavennuksen pallon pompittua La-Ven omasta pelaajasta maaliin
vain kolme sekuntia ennen puoliaikaa.
Toisella jaksolla Maku oli ilmeisesti toipunut iha elävän naisen
näkemisestä kuuluttamossa ja saikin pelin juonesta hieman paremmin
kiinni tasoittaen pelin 2-2 neljän minuutin kohdalla. La-Ve ei
kuitenkaan tästä häkeltynyt,vaan kolme minuuttia myöhemmin oli
kotijoukkueen johto jälleen kaksi maalia,ensin Kimmo Känsäkoski taisteli
pallon läheltä maaliin ja parikymmentä sekuntia myöhemmin iski Kimmo
Tolvanen pallon maaliin päätään pyörittelemään keskittyneen
Maku-veskarin längistä.
Näissä numeroissa edettiin aina jakson puoliväliin,jolloin koitti La-Ven
kannalta ottelun synkin kaksiminuuttinen,kun Maku tuli taidolla ja
tuurilla ensin rinnalle ja sen jälkeen vielä ohi,numeroihin 4-5. Tässä
vaiheessa yleisö alkoi jo odottelemaan kotiotteluista tuttua selkärangan
napsahtelua,sitä ei kuitenkaan tullut,vaan vielä ennen Eero Kivipuron
voittomaalia ehti Kimmo Tolvanen täydentämään hattutemppunsa laukomalla
pallon Maku-häkkärin naaman kautta verkon perukoille,Makun maalivahtia
ei voi tästäkään maalista juuri syyttää,useinhan juuri maalivahtia kohti
tulevat laukaukset ovat niitä kaikista pahimpia torjuttavia.
Lopussa Maku haki vielä innokkaasti tasoitusta nostamalla maalivahdinkin
ylös ja pyörittämällä viidellä La-Ven neljää vastaan,tulos olikin
tappavan tehokas,sillä harjoiteltujen kuvioiden seurauksena
helsinkiläiset saivat toimitettua pallon peräti kolme kertaa sivurajasta
yli ja kerran millintarkka nosto osui jopa vimpelin hallin päätyseinään.
Palkintoraati muisti La-Vesta Kimmo Tolvasta sekä Eero Kivipuroa ja
Makusta Jarno Leppästä.

 

15.11 2008 LA-VE - Zyklon

Lappajärvi-Veteli Futsalin kotikentältä tuttu via dolorosa sai jatkoa
lauantaina kun Vimpelin halliin oli vieraaksi saapunut Helsinkiläinen
Zyklon,jonka La-Ve kukisti avauskierroksella vieraissa 3-2.Tällä kertaa
asetelmat olivat kuitenkin täysin päinvastoin ja La-Ve oli ottavana
osapuolena heti alusta saakka, Zyklonin pelaajat veivät kaksinkamppailut
kovalla prosentilla ja kun vieraskentällä raudanlujana pysynyt La-Ve
puolustus oli kotikentältä tuttuun tyyliin kovuudeltaan
lambi-vessapaperin luokkaa,ei loppunumeroissa 2-8 ollu paljon
selittelemistä. La-Ven maaleista vastasivat Kimmo Känsäkoski sekä Jarkko
Ojala,ainoat La-Velaiset jotka voivat edes jotenkuten olla tyytyväisiä
iltaansa olivat kuitenkin loppuhetkillä pelaavaan kokoonpanoon tulleet
Henri Lassila sekä maalivahtia tuurannut Kimmo Tolvanen.
La-Vella on tilaisuus kirkastaa kilpeään kotiyleisön edessä jo tulevana
lauantaina,tosin helppoa se ei tule olemaan,koska vieraaksi saapuu viime
kaudelta tuttu, Helsingin parhaaksi futsaljoukkueeksi itseään mainostava
Maku. La-Ven valmennusjohto kuitenkin lupaa että silloin kentälle saapuu
ainakin taistelevampi kotijoukkue edellislauantain lammaslauman sijaan.
La-Ven masentavista kotiesityksistä huolimatta ottelussa on kuitenkin
panosta,sillä tulevan lauantain voittaja säilyy vielä hyvin kärjen
tuntumassa ja voi elätellä haaveita nousukarsintapaikasta,häviäjä
puolestaan saa jo tässä vaiheessa kautta alkaa keskittymään
putoamispeikon karistamiseen.

1.11 2008 FC Seinäjoki - LA-VE

Lauantaina miteltiin Seinäjoen urheilutalolla odotettu kauden
ensimmäinen pohjanmaan derby Lappajärvi-Veteli futsalin sekä FC
Seinäjoen välillä. La-Ven kovasta vieras-saldosta,sekä FC Seinäjoen
kokoonpano vaikeuksista johtuen lähtivät vierailijat otteluun jopa
hienoisena ennakkosuosikkina,tästä huolimatta taktiikkapalaverissa
La-Ven valmennusjohto painotti nöyrän puolustustyöskentelyn tärkeyttä.
Niila Asunmaa ja Jarkko Ojala kuitenkin ilmeisesti kuulivat ohjeen
muodossa "vastustajan täydellisen nöyryyttämisen tärkeyttä",sillä
molemmat sankarit iskivät hattutemput mieheen,taaten La-Velle mukavan
6-0 voiton. "Sneikin" ja "Jankkerin" huonokuuloisuuden lisäksi otelun
ratkaisuksi muodostui La-Ven kotijoukkuetta luokkaa paremmin organisoitu
joukkuepuolustus,Seinäjoki ei molempien jaksojen alkuhetkiä
lukuunottamatta juuri päässyt hätyyttelemään Janne Myllyperkiön maalia.
Maalintekijöiden lisäksi La-Vesta palkittiin aktiivisesti niin kentällä
kuin kentän ulkopuolellakin esiintynyt Samuli Mäenpää. Kotijoukkueesta
edukseen esiintyivät Sami Metsäranta sekä palkittu Henri Saranpää Fc
Seinäjoella oli lukuisista poissaoloista huolimatta joukkueessa
kunnioitettava määrä yksilötaitoa ja se tulee vielä aiheuttamaan
harmaita hiuksia monen vastustajan puolustuksille.
La-Vella on edessään ansaittu huiliviikonloppu,oranssipaidat ovat
tulessa seuraavan kerran vasta 15.11 klo 15.00,kun Vimpelin halliin
saapuu vieraaksi La-Velle avauskierroksella luvuin 3-2 taipunut Zyklon
Helsingistä,yleisö toivotetaan tervetulleeksi seuraamaan josko La-Ve
vihdoin onnistuisi muuttamaan kotikirouksen kotitaiaksi.

26.06 2008 LA-VE - Kosova (Turku)

Sunnuntaina La-Vella oli edessä kauden toinen kotiottelu,kun Vimpeliin
saapui sarjan eksoottisin joukkue,KF Kosova. Ottelu tarjosi
runsaslukuiselle yleisölle viihdyttävän ja vauhdikkaan
futsal-kamppailun,joka ei taatusti jättänyt ketään paikallaolijaa
kylmäksi. Ensimmäisellä jaksolla La-Ve esitti kotiotteluille
poikkeuksellisen rentoa peliä,hallitenkin pelitapahtumia,maalinteon
aloitti kuitenkin vierasjoukkue,kaukolaukauksen lipsahtaessa hieman
onnekkaastikkin maaliin. La-Ve tuli tasoihin Jarkko Ojalan
viimeistellessä vuorenvarmasti lähietäisyydeltä. La-Ve otti johtoaseman
jakson puolenvälin tienoilla Jukka Salon toimiessa maalarina,mutta ei
aikaakaan kun vieraat olivat kuitanneet tilanteen ja menivät vuorostaan
jälleen johtoon. Tämän jälkeen La-Ve otti isännän otteilla pelin
haltuunsa ja huikeaan maalivireeseen äityneen Kari Winterin ja Jukka
Salon maaleilla tauolle poistuttiin koitjoukkueen 4-3 johdossa.
Toisella jaksolla alkoi oranssi-mustien leirissä jälleen koti"taika"
purra ja Kosova pääsikin tasoittamaan pelin helponlaisesti. Jarkko Ojala
kuitenkin kuittasi tilanteen vain 20 sekuntia myöhemmin,siirtäen La-Ven
5-4 johtoon,näissä numeroissa mentiinkin poikkeuksellisen kauan,lähes
seitsemän minuuttia,kunnes Kosova tuli jälleen rinnalle ja samaan
syssyyn ohi. La-Ve aloitti huiman loppukirin joka huipentui viimeisellä
minuutilla Valtteri Niemisen survoessa lähietäisyydeltä tasoituksen
6-6,joka jäi myös ottelun lopputulokseksi. La-Velta pakittiin ottelussa
tasoituksen iskenyt Valtteri Nieminen,sekä kesken pelin loukkaantuneen
Sami Harjupatanan tilalle maalinsuulle tullut Janne Myllyperkiö.
Ottelusta jäi hieman ikävä jälkimaku,Kosovalaisten ollessa sitä
mieltä,että heidän ei tarvinnut reilun pelin hengessä kiittää
vastustajia,tuomareita eikä yleisöä hyvästä pelistä.
Seuraavan kerran La-Ve on tulessa jo tulevana lauantaina,kun joukkue
pääsee jälleen esittämään parasta osaamistaan vieraskentälle,kauden
ensimmäiseen pohjanmaan derbyyn Seinäjoen "mustien kissojen" eli FC
Seinäjoen vieraana.

25.06 2008 LA-VE - Honka ( Espoo)

Lappajärvi-Vetelin futsalryhmän kauden alku on ollut kuin toisinto viime
kaudesta,vieraissa peli luistaa mainiosti ja tulostakin
tulee,valitettavasti myös kotiavauksessa peli oli viime kaudelta tuttua
huttua ja ja väkisin puristamista.
La-Ve esiintyi ensimmäistä kertaa kotiyleisölleen lauantaina,jolloin
vastaan oli saapunut sarjanousija Honka Espoosta. Pelin alku oli
La-Velta jopa petollisen hyvä,sillä vain kolmen minuutin jälkeen oli
kotijoukkue iskenyt kaksi palloa vastustajan verkkoon. Tämän jälkeen
peruspelaaminen vaipui unholaan liian hyökkäysinnon vallatessa
orassipaidat.Vastustajan selkärangan katkaisevaa 3-0 osumaa ei
kuitenkaan koskaan nähty,vaan kävi niinkuin usein tälläisessä
tilanteessa,vastustaja rokotti paikoistaan tappavalla teholla ja
seitsemän minuutin pelin jälkeen oli Honka kääntänyt tilanteen edukseen
2-3. La-Ve sai vielä ennen jakson puoliväliä tasoituksen,mutta ottelun
alun veroiseen lentoon ei kotijoukkueen peli enään lähtenyt. Tasanumerot
jäivät myös taukotulokseksi
Toista jaksoa oli ehditty pelata vain vajaa minuutti kun vierailijat
siirtyivät jälleen johtoon tarkalla laukauksella alakulmaan. Tämän
jälkeen La-Ve vyörytti hyökkäyksiä kohti Hongan maalia,mutta
viimeistelyssä oli pohjanmaalaisilla apina selässä,eikä hyvistäkään
paikoista saatu siansappea verkon perukoille. Honka puolestaan tuplasi
johtonsa kun peliaikaa oli jäljellä seitsemän minuuttia. Niila Asunmaan
kavennus 4-5 vajaa minuuttia myöhemmin antoi La-Velle vielä oljenkorren
taistella pisteistä,mutta kun lopun hyvästä myllytyksestä huolimatta ei
osumia saatu aikaiseksi,matkasivat pisteet Espoolaisten mukana
etelä-suomeen. La-Ven maaleista vastasivat Jarkko Ojala,Kari
Winter,Kimmo Tolvanen sekä parhaana pakittu Niila Asunmaa.

19.09 2008 WFT - LA-VE

Sunnuntaina La-Ve kohtasi Valkeakoskella sarjanousija WFT:n,ottelu oli
kahden samantyyppisen joukkueen kohtaaminen,molemmat keskittyivät
tarkkaan puolustamiseen,eikä ottelussa juuri maalipaikoilla mässäilty
La-Ve siirtyi johtoon kahdeksan minuutin kohdalla,Valtteri Nieminen
toimitti kulmapotkusta pallon takatolpalle,minne Kari Winter oli
tyylilleen uskollisena hiipinyt,0-1. Kauaa ei La-Ve kuitenkaan ehtinyt
johdostaan nauttia,vain reilua minuuttia myöhemmin sekoilu
vierailijoiden puolustuksessa johti siihen että WFT:n pelaaja pääsi
vetämään lähietäisyydeltä pallon voimalla ylänurkkaan ja digitaalit
vaihtuivat 1-1,tämä jäi myös taukotulokseksi.
Toisen jakson La-Ve aloitti huomattavasti kotijoukkuetta terävämmin,
tehottomuus kuitenkin vaivasi edelleen, eikä pallo löytänyt tietään
verkkoon hyvistäkään paikoista. Pikku hiljaa ottelu tasaantui ja jakson
puolivälin kohdalla oli WFT:n vuoro siirtyä komealla kääntölaukauksella
johtoon. La-Ve ei kuitenkaan luovuttanut vaan kokoonpano -ja taktiikka
muutoksilla lähti innokkaasti jahtaamaan tasoitusta. Kuusi minuuttia
ennen loppua La-Ven yritys palkittiin,kun Samuli Mäenpää taisteli
vaikeasta asennosta Tuomo Känsäkosken noston verkkoon ja ottelun
viimeiseksi maaliksi jäänyt 2-2 tasoitus näki päivänvalon. La-Velta
palkittiin jälleen Jarkko Ojala sekä Samuli Mäenpää. WFT oli hyvin
organisoitu ja perustaitava joukkue joka tulee varmasti löytymään
loppukaudesta sarjan kärkipäästä.
La-Ve jatkaa kauttaan jo ensi viikonloppuna,jolloin on kotiavauksen
vuoro, lauantaina vastaan asettuu TP-Kaarlen kovaan höykytykseen
ensimmäisellä kierroksella joutunut Honka Espoosta, ja sunnuntaina
vieraaksi Vimpelin hornankattilaan saapuu eksoottinen KF Kosova,joka
heittää kovan haasteen paitsi pelikentälle,myös
kuuluttamoon,suomenkielistä nimeä joukkueen rosterista on nimittäin
turha etsiä.

18.09.2008 Zyklon-LA-VE

Lappajärvi-Vetelin futsalyhdistelmä avasi kautensa Futsal Ykkösessä
onnistuneesti,kun joukkue saalisti avausviikonlopun kahdesta
vierasottelusta voiton sekä tasapelin.
Lauantaina La-Ve vieraili Helsingissä paikallisen Zyklonin vieraana,
ottelu oli alusta asti vierailijoiden hallintaa, mutta tehottomuus
maalipaikoissa yhdistettynä Zyklonin lähes sataprosenttiseen
viimeistelyyn johti siihen että erätauolle mentiin kotijoukkueen 1-0
johdossa. Toisella jaksolla La-Ve jatkoi myllätystään ja viiden minuutin
pelin jälkeen onnistui Niila Asunmaa vihdoin rikkomaan kuparisen ja
tuomaan La-Ven tasoihin. Maalin jälkeen La-Ven peli hieman sekosi ja
Zyklon pääsikin kaatamaan vain muutamaa minuuttia myöhemmin kylmää vettä
vierailijoiden niskaan iskemällä vastahyökkäyksestä 2-1 johtomaalin. Ilo
kotijoukkueen leirissä oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä vain minuutti
johtomaalista iski Jarkko Ojala Kari Winterin hyvästä esityöstä pallon
verkkoon. Lopullinen ratkaisu nähtiin seitsemän minuuttia ennen peliajan
päätöstä,kun Kimmo Tolvanen tykitti La-Ven ensimmäistä kertaa ottelussa
johtoon. Loppupelin La-Ve puolusti kurinalaisesti, eikä Zyklon pystynyt
juurikaan lähentelemään Janne Myllyperkiön vartioimaa La-Ve-maalia,näin
siis pisteet pohjanmaalle turhankin tiukoin 3-2 numeroin. La-Vesta
palkittiin tehot 1+2 saalistanut Jarkko Ojala sekä voittomaalista
vastannut Kimmo Tolvanen.