OP painit Vaajakoski 17.3
kuvia
kaikki tulokset
Kahdeksan LaVe:n painijaa kävi Vaajakoskella hakemassa kisakokemusta. Osa menestystäkin. Seurapisteissä Lappajärven Veikot oli peräti seitsemännellä sijalla yli 40 seuran joukosta.
Vilma Lehtimäki paini voittoon sarjassaan, samassa sarjassa oli sisar Veera kolmas. Sarja oli tasainen ja tytöt painivat osan otteluista ristiin. Veera voitti sarjan kakkosen; Lahden Emmi Kiljusen, jolle taas Vilma hävisi. Tyttöjen keskinäinen ottelu päättyi tällä kertaa Vilman selkävoittoon.
Valma Salomäki siirtyi tällä kertaa ottelemaan normaalia omaa sarjaansa ylemmäksi. Sarjassaan Valma hankki selkävoiton Lahden Lotta Hurskaisesta ja hävisi pistein Muuramen Pinja Liimataiselle. Ottelut olivat tasaisia ja kisakokemus karttui kasakaupalla.
Iida Mäkelän sarjassa oli neljä tyttöä. Vasta ensimmäinen kisavuosi vielä näkyy Iidan otteissa. Otteluvoitot jäivät vielä tulematta, mutta aina välillä Iida väläytteli hyvääkin osaamista.
Tiitus Mäkelä otti suvereenin voiton aloittelijapojissa. Molemmissa otteluissa ei kauaa aikaa matolla tuhraantunut.
Hugo Lehtimäki paini myös aloittelijoissa kun omaan 8 vuotiaiden kilpasarjaan ei vastuksia ilmaantunut. Tällä kertaa kaksi kaveria oli Hugoa nopeampi viemään käsivarsiheiton loppuun, mutta viimeisestä vastuksesta Hugo vei selkävoiton niskalenkillä'.
Jooa Mäkelä sijoittui omassa aloittelijasarjassaan kolmanneksi ja Emil Lehtimäki 11 vuotiaiden poikien kilpasarjassa neljänneksi.
Pojat 11 v. sijat 1-6
37 kg:1) Ville Nousiainen Seinäjoen Painimiehet,2) Artturi Weckström Lahden Ahkera,3) Aleksi Martiskainen Joensuun Voimailukerho, 4) Emil Lehtimäki Lappajärven Veikot.
Tytöt
40 kg:1) Pinja Liimatainen Muuramen Yritys. 2) Valma Salomäki Lappajärven Veikot, 3) Lotta Hurskainen Lahden Ahkera.
35 kg:1) Viivi Voutilainen Muuramen Yritys, 2) Elli Tuomi Viialan Pyry, 3) Elisa Kiljunen Lahden Ahkera, 4) Iida Mäkelä Lappajärven Veikot.
26 kg:1) Vilma Lehtimäki Lappajärven Veikot, 2) Emmi Kiljunen Lahden Ahkera, 3) Veera Lehtimäki Lappajärven Veikot, 4) Aliisa Tuomi Viialan Pyry.
Aloittelijat
36 kg:1) Tiitus Mäkelä Lappajärven Veikot, 2) Jarno Lipola Kouvolan Painijat, 3) Luka Louhula Perhon Kiri.
24 kg:1) Atte Tuominen Lahden Ahkera, 2) Kaapo Pietarinen Liperin Taimi, 3) Jooa Mäkelä Lappajärven Veikot.
23 kg:1) Nico Puromäki Äänekosken Huima, 2) Jere Kärkkäinen Ylä-Tikkurilan Kipinä, 3) Hugo Lehtimäki Lappajärven Veikot, 4) Nico Hämäläinen Äänekosken Huima.
Seurapisteet
1) Lahden Ahkera 72, 2) Popinniemen Isku 59, 3) Vaajakosken Kuohu 51, 4) Tampereen Painiseura 47 5) Seinäjoen Painimiehet 41, 6) Viialan Pyry 39, 7) Lappajärven Veikot 35, 8) Nokian Pyry 32, 9) Haukiputaan Heitto 29, 10) Suolahden Urho, Perhon Kiri 27, 12) Koovee, 26, Vuoksenniskan Vesa, Ylä-Tikkurilan Kipinä 26, 15) Tampereen Voimailijat 25, 16) Äänekosken Huima 22, 17) Mäntän Valo 21, 18) Muuramen Yritys 20, 19) Heinolan Isku 19, 20) Kuopion Kisa-Veikot 17, 21) Kouvolan Painijat 16, Lapuan Virkiä, Liperin Taimi 16, 24) Joensuun Voimailukerho, Varkauden Tarmo 15, 26) Helsingin Tarmo, Vieskan Voima 11, 28) Auranmaan Painiseura 10, 29) Jyvässeudun Paini-Ässät, Kuuslahden Nuorisoseura 8, 31) Harjun Woima Jyväskylä, Sorsakosken Teräs, Voikkaan Viesti 7, 34) Jämsänkosken Jyry, Lappeenrannan Työväen Urheilijat, Porvoon Weikot, Simpeleen Vesa, Voikkaan Urheilu-Veikot, Kuopion Kisa-Veikot 6, 40) Peräseinäjoen Toive 4, 41) Helsingin Haka 1.
Osanottajia 210
Seuroja 41
Otteluita 295







